Kesä vierähti nopeaa. Oli kiva rötköttää nurmikolla varjossa tai trampoliinin alla läähättäen. Aika rennosti otin kotosalla.
Hommiakin tuli paiskittua. Suoritin agilityn alkeet ja erityisen ylpeä olen siitä, että tassuttelin sekä puomin että keinun läpi, sitä ei olisi moni uskonut. Tosin kolmannella keinun ylityksellä tajusin, että alapää romahtaa maahan kun lujaa menee ja sen jälkeen en sitten mennytkään siitä. Mutta hauskaa oli. Eniten nautin esteiden yli hyppimisestä. Ilmankos mua sanotaankin pieneksi poniksi välillä...
Kävin myös testaamassa hakua metsässä. Se oli jännää, mutta koska toi emäntä oli lajista yhtä kuutamolla kuin minä, ei siis siitä sen enempää - vielä. Tottista ollaan harjoiteltu myös ja ihan potentiaalista ainesta, ainakin jossain. Tosin oon tosi herkkä hikoamaan ja janokin pakkaa tulla ja haistelemassakin täytyy käydä - eli keskittyminen herpaantuu aika pienestä. Motivaatioo, motivaatioo, siinäpä sitä treenaamista.
Noi flikat sai mun pään tänä kesänä niin pyörälle, että senkin takia kaikki häiriöt ikään kuin kutsuu mua puoleensa - ja välittömästi. Treeniseuraa sain omista JKH:n koiraharrastajien porukoista hyvin ja sillä tiellä nyt jatketaan. Lähinnä varmaan omiksi iloiksi tai kuka tietää... Jälkeä ollaan vähän itse harjoiteltu ja se on kyllä vaikeeta. Juoksen hajujen perässä sinne tänne enkä meinaa löytää mitään. Kuulemma suuren kuononi avulla pitäisi löytää jotain jäljestämällä mutta en mä kerkee oikein sellaseen keskittyä. Mun suuri kuononi palvelee vain tyttöhajujen etsinnässä...
Yksi näyttelykin saatiin käytyä läpi. Kihniöstä haettiin EH ja varsin tutulta kuulostaneet arvostelut. Tuskin näyttelykehiä enää käyn ravaamassa kun en siitä niin piittaa. Olen erittäin hyvän näköinen, mutten täydellinen ja sillä mennään :)
Kiitos Lauralle esittämisestä!
Sitten vielä yksi elämäni jännittävimpiä hetkiä. Elokuun 31. päivä syntyivät mun ja Elman tyttäret - kolme kaunista bernityttöä Kauhajoelle.
Kävin katsomassa palleroita pari viikkoa sitten ja kyllä mä ihmettelin. Elma oli yhtä ihana kuin aina mutta sitten se meni maate ja keskittyi antamaan maitoa noille karvapalloille. Unohti mut! Mä aivan säikähdinkin yhtä pentua kun se tulla hiipi nuuskimaan mun takajalkaani. Törkeetä. Ei kysynyt lupaa ensin. En siis juurikaan perusta noista penikoista, aikuiset nartut ovat mun mieleen enemmän.
Emäntä aivan sekosi näistä karvapalloista tietenkin. Ja noista vaaleenpunaisista vauvatassuista, mutta me perheen miehet vedettiin tässä yhtä köyttä eikä pentu muuttanut taloon. Toivon kuitenkin tyttärilleni parhaita mahdollisia koteja ja paljon rakkautta, sillä sitähän me bernit osaamme antaa ja ottaa.
